Tervetuloa Sini Heinon kotisivuille

 Sini Heino

 

 

Aloitteet

Blogi

CV

Esittely

Kirjoitukset

Kunnallisvaalit

 

Tervetuloa kotisivuilleni. Näillä sivuilla kerron työstäni Paimion kaupunginvaltuutettuna. Sivuille kootaan mm. aloitteita, tiedotteita ja muita kirjoituksia, sitä mukaa kun niitä ilmestyy.

 

Ensimmäinen valtuustokausi on pian ohi. Aluksi aikaa kului tehtävään tutustumisessa ja harjoittelemisessa. Valtuustokauden aikana on ollut mukavaa tavata uusia ihmisiä ja tehdä yhteistyötä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta on päätöksenteon kannalta tärkeää opetella katsomaan asioita monelta suunnalta. Mutta Oinilan pellolle en edelleenkään halua rakennettavan, vaikka maa onkin kalliilla rahalla aikoinaan hankittu.

 

Olen ehdolla syksyn kunnallisvaaleissa Vihreiden listalla. Listallamme on myös muita hyviä ehdokkaita. Valitse omasi ja äänestä!

 

 

Tärkeintä ei ole kuka tekee vaan se, että asiat tulevat hoidetuksi.

 

Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä posti@siniheino.net

 

17.8.2008